Phoebus  keyboard_arrow_down

Vko 37/22: Alleima

Phoebus   |     15.9.2022   
  1. Salkunhoitajalta: Alleiman osakkeet myyty

Myin viime viikolla kaikki ruotsalaisen Alleima AB:n osakkeemme. Mikä yhtiö se oli?

Salkkuyhtiömme Sandvik jakoi elokuun lopussa huonoimman yksikkönsä, lähinnä ruostumattomia teräsputkia valmistavan Sandvik Materials Technologyn osakkailleen, kun oli ensin yhtiöittänyt divisioonan nimellä Alleima.

Viidellä Sandvikin osakkeella sai yhden Alleiman osakkeen, joten 226 000 Sandvikin osakkeella Phoebus sai 45 200 Alleiman osaketta. Sen irrotessa Sandvikista perjantaina 26.8. hintaindikaatio perustuen Sandvikin kurssilaskuun oli noin 23 kruunua per Alleiman osake, kaupankäynnin alettua keskiviikkona 31.8. hinta oli noin 43 kruunua.

Alleima-sijoituksemme arvo oli siis vain reilut 150 000 euroa, eli reilut 0.1% Phoebuksen arvosta. Sillä ei tietenkään ole merkitystä joten minun piti valita ostanko osakkeita lisää vai myynkö ne kaikki. Myin kaikki osakkeemme noin 36,38 kruunulla.

Olin itse asiassa jo aiemmin päättänyt myydä ne, kuten kerroin katsauksessamme 4/2021. Olen seurannut Sandvikia vuodesta 1989, kun aloitin Alfred Bergillä analyytikkona – siis 33 vuoden ajan – ja Sandvik Materials Technology on koko sen ajan ollut Sandvikin huonoimmin kannattavia osia. Toki Sandvikilla oli ennen joitakin vielä huonommin kannattavia rönsyjä, mutta niistä on jo aiemmin päästy eroon.

Kuvaavaa ehkä on, että Sandvikin syömähampaista metallintyöstöön käytettävät kääntöterät (Machining Solutions) ovat viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin vuodessa tuottaneet 31% sijoitetulle pääomalle oikaistuna kertaerillä ja kaivoskoneet (Mining and Rock Technology; käytännössä suomalainen Tamrock) 28%. Ruostumattomat terästuotteet (Materials Technology) sen sijaan vain 10%.

Alleima ei silti suinkaan ole huono yhtiö. Päinvastoin, se lienee toimialansa parhaita, mutta toimiala ei oikein anna mahdollisuuksia erottua riittävästi kilpailijoista ja siksi pääoman tuotto on suhteellisen heikko. Valintani oli siksi aika helppo.

Entä mitä rahoilla tein? Sijoitin ne takaisin Sandvikiin, joten nyt omistamme hieman enemmän Sandvikin kahdesta loistavasta liiketoiminnasta.

Sivuhuomiona voisi vielä todeta, että Alleiman jako omistajille tekee Sandvikin strategian seuraamisesta entistäkin kiinnostavampaa. Nyt yhtiöllä on periaatteessa vain kaksi liiketoimintaa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. En yllättyisi, jos se jossain vaiheessa johtaisi niiden erillislistautumiseen.

Mitä silloin tekisin ei ole lainkaan itsestään selvää, koska molemmat ovat maailman ehdotonta parhaimmistoa omilla aloillaan. Ja molempien liiketoimintamalli perustuu pitkälti kulutustuotteisiin, joka tekee liiketoiminnasta hyvin ennustettavan. Sandvik on erittäin laadukas yhtiö.

 


Vastaan seuraavan kerran kysymyksiinne perjantaina 7. lokakuuta.


 

PhoebusBlogista

Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,

Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.

Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”

Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.

Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.

Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.

Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.

Ystävällisin terveisin,

Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja