Vko 35/18: Kulttuuri
1. Kiitos viimeisestä blogikirjoituksestasi, oli mielenkiintoista luettavaa. Siitä heräsi muutama löyhästi siihen liittyvä ajatus, joita ajattelin nyt kysyä sinulta. Kerroit, että ymmärrät parhaiten Suomen ja muiden pohjoismaiden sekä Yhdysvaltojen markkinoita (tai pitäisikö sanoa yhtiöiden yrityskulttuuria). Olen pohtinut asiaa toisesta näkökulmasta – onko näissä kulttuureissa jotain semmoisia kulttuuriin perustuvia kestäviä kilpailuetuja, joiden ansiosta pidemmän tähtäimen tuottopotentiaalit ovat suuremmat kuin joissakin muissa maissa? (Nämä markkinat ovat nyt jo pidemmällä aikavälillä (10-20 vuotta) tuottaneet selkeästi paremmin kuin vaikkapa Manner-Euroopan tai Japanin markkinat.)
Kulttuurin ohella toki poliittinen toimintaympäristö vaikuttaa tietenkin yritysten toimintaan ja menestymiseen. Erilaisilla ”yrityselämäsuotuisuutta” kuvaavilla indikaattoreilla mitattunahan Suomi ja muut pohjoismaat ovat usein aika kärkipäässä erilaisissa vertailuissa. Yhdysvaltoja en tunne sillä tavoin, mutta esim. Warren Buffetilla on kova usko Yhdysvaltojen yrityselämään ja sen pitkän tähtäimen tulevaisuuteen.
Eli onko näillä markkinoilla enemmän jotain ”yritysmyönteistä kulttuuritekijää” kuin monilla muilla markkinoilla? Tai millä sanalla tuota ilmiötä kuvaisikaan. Vai onko tällaista ilmiötä edes olemassa?
Mielenkiintoinen kysymys, johon en valitettavasti osaa kunnolla vastata. Toisaalta siksi, että en ymmärrä kansantalouksia tai niiden historiaa erityisen hyvin. Ja toisaalta, koska vastaus liippaa hyvin läheltä politiikkaa, joka aatteellisten lataustensa takia ei ole tämän blogin aihe.
Mutta oikein paljon pelkistettynä vastaus on mielestäni ”ei”. En näe Pohjoismaissa tai USA:ssa mitään aivan ainutlaatuista yritysmyönteisyyttä. Onhan esimerkiksi Sveitsissä todennäköisesti eniten maailmanluokan yrityksiä väestöpohjaan nähden, ja onhan esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Saksassa hyvinkin paljon maailmanluokan yhtiöitä. Muualtakin niitä toki löytyy.
Jos Pohjoismaissa ja/tai USA:ssa olisi erityistä yritysmyönteisyyttä, jota olisi helppo kopioida, moni sen varmasti tekisi. Tuskin yksikään poliitikko missään päin maailmaa – aatteista riippumatta – olisi niin tyhmä, ettei hyödyntäisi kaavaa, joka varmuudella vaurastuttaisi hänen edustamiaan kansalaisia? Vaikka jonkinlaisia ”kulttuurikilpailuetuja” olisikin, niitä ei siis ilmeisesti ole helppo kopioida.
– – –
Itse olettaisin, että eri maiden yritysmyönteisyys riippuu useista tekijöistä, joista tärkeimpiä ovat taloushistoria, talous- ja veropolitiikan sekä lainsäädännön ennustettavuus, valuutan vakaus, koulutuksen taso ja yhteiskunnan turvallisuus. Mikä tästä on ”kulttuuria” ja mikä osuus vain hyvää poliittista johtamista on vaikeampi sanoa.
Selvää kuitenkin on, että pelkkä politiikka ei paljoa ratkaise. Sen näemme, kun eliminoimme siitä riippuvat tekijät, tarkastelemalla asioita saman maan sisällä. Esimerkiksi Suomessa eniten menestyneitä yrityksiä väestöpohjaan nähden on Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Niissä on kuitenkin samat toimintaedellytykset kuin muualla Suomessa, joten mistä se voi johtua?
Moni varmaan laittaa sen kulttuurin piikkiin – pohjanmaalainen periksiantamattomuus tai ahvenanmaalainen itsen(/p)äisyys ovat lähes kliseitä. Itse uskon, että pääsyy on historiassa. Suomi on taloudellisesti katsoen saari, ja merenkulku on aina ollut meille elinehto. Varsinkin Ruotsin vallan aikaan tärkeimmät portit länteen olivat juuri Pohjanmaa ja Ahvenanmaa. Joten siellä on perinteisesti totuttu kaupankäyntiin, ja se näkyy edelleen 200-300 vuoden jälkeen alueiden yritystoiminnassa. Kulttuuri on siis minusta paljolti historiasta johtuvaa, ainakin tässä tapauksessa.
Jos politiikka ei voi (ainakaan nopeasti) luoda vaurautta, se voi sen kyllä tuhota. Selkeimmät esimerkit ovat kai Neuvostoliitto, Kuuba ja Venezuela, mutta myös ilman täyttä kommunismia talouden voi tuhota. Siitä esimerkki on Argentiina, joka vielä vuonna 1913 oli maailman kymmenneksi rikkain maa mitattuna kansantuotteella per asukas, joka oli silloin Kanadan ja Australian tasoa sekä suurempi kuin Ranskan. Tänään Argentiinan kansantuote per asukas on enää neljäsosa Australian ja noin kolmasosa Kanadan ja Ranskan luvuista.
(Peter, joka tänään tuli Argentiinasta, tosin ehti jo kertoa, kuinka rikkaalta maa näyttää, joten totuus voi varmasti poiketa hieman tilastoista – tuskin kuitenkaan niin merkittävästi, että se täysin muuttaisi argumentointiani).
– – –
Mutta tämä ei ollut aivan sitä, mitä edellisessä blogissani tarkoitin kultturieroilla. Pyrin sijoittamaan Phoebuksen rahat yhtiöihin, joilla on hyvä kestävä kilpailukyky ja osaava, rehellinen johto. Jotta voisin erottaa jyvät akanoista, minun pitää ymmärtää miten yhtiöt toimivat ja niiden omistajat sekä johto ajattelevat, enkä siihen pysty maissa, joissa on aivan erilainen kulttuuri kuin esimerkiksi Suomessa, Pohjoismaissa tai USA:ssa.
Toki millä tahansa markkinoilla voi verrata lukujen perusteella yhtiöitä toisiinsa. Mutta se ei minusta riitä. Tärkeimpiä eroja on toiminnassa ja varsinkin ihmisissä lukujen takana, ja niiden arviointi on aivan riittävän vaikeaa maissa, joita tunnen hyvin.
Tämä ei tarkoita, että rajoittaisin toimintaani vain Pohjoismaihin ja USA:han. Omistamme kaksi ranskalaista ja yhden saksalaisen yhtiön, ja esimerkiksi Givaudan Sveitsissä (teolliset hajusteet ja mausteet) tai Baron de Ley Espanjassa (viinit) ovat pari esimerkkiä yhtiöistä, joihin voisin hyvin ajatella sijoittavani. Osakkeiden arvostukset eivät kuitenkaan ole vielä kohdanneet näkemyksiäni niiden arvosta, eivätkä yhtiöt muutenkaan ole olleet prioriteettilistallani kovin korkealla. Mutta Phoebus voi siis aivan hyvin sijoittaa muihinkin maihin kuin tällä hetkellä tekee.
PhoebusBlogista
Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,
Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.
Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”
Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.
Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.
Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.
Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.
Ystävällisin terveisin,
Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja