Phoebus  keyboard_arrow_down

Vko 25/20: Pienyhtiöt

Phoebus   |     16.6.2020   
  1. Voisiko Phoebus harkita sijoittavansa tiukalla seulalla insituutioannissa listalle tuleviin markkina-arvoltaan noin 50 miljoonaa euroa oleviin First North -yhtiöihin? Pohjustuksena, kun osallistuin 2018 helmikuussa Admicomin antiin, niin ajattelin yhtiön sopivan sekä arvo- että kasvusijoittajalle.

Sijoitusavaruudellamme ei ole juuri rajoja. Phoebus voi sijoittaa kaikkiin maihin, kaikille toimialoille, suuriin tai pieniin yhtiöihin. Tämä on tietoinen valintani. Maailmassa on vain harvoja loistavia yhtiöitä ja ne ovat vielä harvemmin alihinnoiteltuja. Jokainen tilaisuus on siksi syytä pystyä hyödyntämään.

Useimmat instituutiosijoittajat eivät pidä tästä lähestymistavasta, vaan haluavat selvästi määritellyt rajat käyttämiensä rahastojen sijoitusavaruudelle ja jopa aktiiviriskille eli sille, kuinka paljon rahasto saa poiketa indeksistä. Siksi Phoebuksen omistajat ovat enimmäkseen yksityishenkilöitä. Mutta tärkein tehtäväni ei olekaan maksimoida rahaston koko, vaan rahaston tuotto.

Se, että Phoebus voi sijoittaa mihin tahansa yhtiöihin ei toki tarkoita, että sitä tekisin. Kynnykseni sijoittaa uusiin yhtiöihin on hyvin korkea. Haluan ymmärtää yhtiön toiminnan ja yrityskulttuurin sekä ennen kaikkea sen kilpailuedut hyvin, ennen kuin ostan sitä salkkuumme. Siksi kaikki sijoituksemme ovat kehittyneillä markkinoilla, pääosin Pohjoismaissa ja USA:ssa. Ja siksi pienyhtiöitä on vain muutama.

Phoebuksen historian aikana erikoisimmat sijoituksemme ovat ehkä olleet huvipuisto Tervakosken Puuhamaa, jota ostin vuonna 2005 ja myin 2007, kun espanjalainen Aspro Ocio osti koko yhtiön, sekä listaamaton jätteenkäsittelijä Ekokem, jota ostin vuonna 2010 ja myin 2015 toimitusjohtajan vaihduttua. Kummankin yhtiön liiketoiminta oli helposti ymmärrettävä, kilpailuasema vahva, johto hyvä ja osakkeen arvostus alhainen. Ja kumpikin antoi meille lyhyehkönä omistusaikanamme erinomaisen tuoton.

Pienyhtiöissä onkin usein suuryhtiöitä parempi potentiaali, jos sijoitus onnistuu. Ongelma vain on, että pienyhtiöistä suurimmalla osalla ei ole vahvoja kilpailuetuja, eivätkä ne koskaan kasva isoiksi. Siksi kynnykseni sijoittaa pienyhtiöihin on vielä tavanomaistakin suurempi.

Mitä listautumisanteihin tulee, jätän ne pääosin väliin. Akateemikot ovat vuosikymmeniä todenneet, että listautumisannit tuottavat keskimäärin pörssissä jo olevia yhtiöitä heikommin muutamia vuosia annin jälkeen. Se onkin luontevaa – pankkiiriliikkeethän kisaavat annin järjestämisoikeudesta ja yleensä se taho valitaan, joka lupaa yhtiölle korkeimman listautumishinnan. Siksi halpoja listautumisia ei juuri ole.

Admicom vaikuttaa kieltämättä erittäin hyvin hoidetulta yhtiöltä, sekä lukujen että selkeän viestinnän valossa. Mutta ohjelmistoyhtiöt (ja muut teknologiasta riippuvaiset yhtiöt) ovat minulle yleensä liian vaikeita. En yksinkertaisesti osaa arvioida kuinka kilpailukykyinen yhtiö on edes tänään, saati 10 vuoden päästä.

Maailmassa on noin 40 000 listattua yhtiötä, joten en tuhlaa aikaani siihen, että yrittäisin ymmärtää ”vaikeita tapauksia”. Sellaisia yhtiöitä, joita koen ymmärtäväni on aivan riittävästi, joten vaikeampia tapauksia voin vain ohittaa ja unohtaa. Eikä uusien yhtiöiden löytäminen salkkuumme ole mikään itseisarvo, kun vanhatkin yhtiömme ovat pääosin erinomaisia.

 


Vastaan seuraavan kerran kysymyksiinne perjantaina 28. elokuuta.


 

PhoebusBlogista

Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,

Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.

Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”

Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.

Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.

Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.

Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.

Ystävällisin terveisin,

Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja