Phoebus  keyboard_arrow_down

Vko 14/21: Orkla/kassa/L&T

Phoebus   |     8.4.2021   
  1. Salkunhoitajalta: Uusin yhtiömme Orkla

Salkussamme on uusi yhtiö, norjalainen Orkla. Tunnemme sen parhaiten useista päivittäistavarakaupan tuotteista, kuten Taffelin sipsit, Felixin säilykkeet, Abban ja Ahdin sillit, Grandiosan pakastepizzat, Pandan lakritsit, Salvequickin laastarit ja Jordanin hammasharjat. Orkla osti muutama vuosi sitten myös Kotipizzan.

Esittelen yhtiön tarkemmin ensi maanantaina ilmestyvässä neljännesvuosikatsauksessamme. Katsauksen aikataulu on myös syy sille, että tällä kertaa blogivastaukseni ovat tavanomaista lyhyempiä.

 

 

  1. Kysymykseni liittyy rahaston suureksi kasvaneeseen käteisen määrään. Syinä varmasti on LähiTapiolan suuri sijoitus rahastoon, Tikkurilan myynnit ja haasteellinen markkinatilanne ostojen kannalta (arvostukset korkealla). Mikä on suunnitelmasi käteisvarojen osalta?

Viime vuoden lopussa kassamme oli 5,3me eli 6,3% rahaston arvosta, joka oli normaalia korkeampi. Syy oli mainitsemasi syksyllä tullut iso merkintä.

Maaliskuun lopussa kassa oli 8,4me eli kokonaiset 8,7% rahaston arvosta. Kasvu johtui siitä, että myin Tikkurilan osakkeemme 7,4me arvosta, saimme 0,85me osinkoja ja 1,95me uusia merkintöjä, siis yhteensä 10,2me rahaa sisään. Ostin kuitenkin osakkeita ”vain” 7,0me edestä ensimmäisen kolmen kuukauden aikana.

Syy ei ollut markkinatilanne, tai ainakaan ei pelkästään se. Phoebus on osakerahasto, eikä minun kuulu arvailla markkinoiden suuntaa, vaan työni on sijoittaa rahamme osakkeisiin. Mutta etenen yleensä uusien rahojen sijoittamisessa hiljalleen.

Se nimittäin antaa mahdollisuuden välillä hyötyä markkinoiden ja ennen kaikkea yksittäisten yhtiöiden osakkeiden heilunnasta. Esimerkiksi Strategic Education laski tuloksensa julkaisun yhteydessä helmikuun lopussa -12%, jolloin lisäsin omistuksemme neljänneksellä. Nyt hinta on vähän korkeammalla kuin ennen tulosromahdusta.

Suunnitelma on siis aivan sama kuin ennenkin – sijoitan rahamme osakkeisiin, mutta etenen kaikessa rauhassa, kun saamme uutta rahaa. Hiljaa hyvää tulee.

 

 

  1. Tiedän, että olet pitkäjänteinen sijoittaja, mutta Lassila & Tikanojan taloudellinen ”paikallaan junnaaminen” herättää kysymyksiä. Onko paikka Phoebusissa näillä näytöillä ansaittu? Kiertotalouden pitäisi olla trendien harjalla ja firman markkinajohtaja. Potentiaalia pitäisi siis olla, mutta mikä mättää? Koronakaan ei kai tätä taaperrusta voi selittää. Tuskin sääntelykään? L&T on ollut iso pitkäaikainen sijoitus Phoebusissa ja haluaisin tietää miten näet tilanteen nyt ja jatkossa.

Olet aivan oikeassa. Lassila & Tikanoja on hyvin pitkään madellut paikallaan sekä tuloksella että osakekurssilla mitattuna. Sen kerroin viimeksi, kun esittelin yhtiön puolitoista vuotta sitten katsauksessamme 2/2019. Kerroin myös, että näen tästä huolimatta yhtiössä edelleen paljon potentiaalia. Näkemykseni ole sen jälkeen muuttunut.

– – –

Mutta luvut ovat tylyt. Vuoden 2003 liiketulos oli 43me ja liikevaihto 300me. Viime vuonna kertaerillä oikaistu liiketulos oli 39me – ilman koronaa se olisi tosin ollut noin 45me ja liikevaihto oli 750me. Liikevaihto on siis 17 vuodessa 2,5 –kertaistunut, mutta tulos ei ole kasvanut lainkaan.

Sitä ennen tarina oli hyvin erilainen. Vuodesta 1997 vuoteen 2003 liikevaihto kolminkertaistui ja liiketulos yli nelinkertaistui.

Toisaalta tuloksen tasaisuus on ollut erittäin hyvä. Vuosina 2003-2020 huonoin oikaistu liiketulos oli 39me, paras oli 52me ja keskiarvo oli 45me. Vain harva yhtiö pystyy niin tasaisiin suorituksiin, kun jaksolle mahtuu finanssikriisi ja koronakriisi ja muita mullistuksia.

Tasainen tulos on mahdollistanut hyviä osinkoja. Vaikka osakekurssi ei 17 vuodessa ole noussut kuin +19%, sijoitus on osinkoineen 2,44 –kertaistunut eli tuottanut +5,4% vuodessa. Ei huimaa, mutta alhaiseen riskiin nähden ihan kohtuullista.

Toivoisin toki, että myös tulos kasvaisi. Ehkä hallituksen päätös laskea osinko puoleen on merkki siitä, että yhtiö aikoo panostaa entistä enemmän kasvuun jatkossa. Se varmaan nähdään, kun L&T on seuraavan kerran esittelyvuorossa noin puolentoista vuoden kuluttua.

Toivoisin myös, että yhtiö keskittyisi vahvimpiin ja kannattavimpiin toimintoihinsa (erityisesti ympäristö- ja teollisuuspalveluihin) ja luopuisi esimerkiksi siivouksesta, joka ei ole kovin kannattavaa. L&T:n hallituksen päätös viime vuonna yhtiöittää toimialat voisi ehkä olla ensimmäinen merkki siitä, että jotain tämän suuntaista olisi tapahtumassa, en tiedä. Sekin nähdään paremmin muutaman vuoden kuluttua.

Toistaiseksi olen siis sijoitukseemme kohtuullisen tyytyväinen aneemisesta tuloskasvusta huolimatta ja näen, että yhtiössä on paljon laatua mutta myös paljon parannettavaa.

 


Vastaan seuraavan kerran kysymyksiinne torstaina 29. huhtikuuta.


 

PhoebusBlogista

Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,

Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.

Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”

Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.

Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.

Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.

Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.

Ystävällisin terveisin,

Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja