Phoebus  keyboard_arrow_down

Vko 07/15: Kysymykset/spinoffit

Phoebus   |     20.2.2015   

1. Onko blogiin tullut paljon kysymyksiä?

Kysymyksiä tulee melko tasaisesti, kuten vastausfrekvenssistäni huomaat. Määrä ei kuitenkaan ole viime vuosina juuri kasvanut. Kun huomioidaan, että osuudenomistajia on tänään kaksi kertaa enemmän kuin kolme vuotta sitten ja kolme kertaa enemmän kuin kuusi vuotta sitten, kysymysinto per osuudenomistaja on siis selvästi hiipunut. Tähän on tosin todettava, että useimmat kysyjät eivät taida olla osuudenomistajia, vaan ihan muuten vaan osakemarkkinoista ja/tai Phoebuksesta kiinnostuneita tahoja.

Mistä hiipuva into sitten voisi johtua?

Yleinen tuntumani on, että yhä suurempi osuus internetin ”keskusteluista” on sosiaalisen median esillemarssin yhtydessä siirtynyt Facebookiin, Twitteriin ja muihin some-applikaatioihin. Phoebus ei ole niissä mukana (kuten en minäkään), eikä Phoebuksen nähdäkseni jatkossakaan tarvitse olla niissä mukana.

Ei siksi, että olisin arrogantti. Mutta tämän blogin tarkoitus on, että osuudenomistajat (ja osuudenomistajuutta harkitsevat) saisivat suoraan rahaston salkunhoitajalta tietoa siitä, miten heidän rahojaan hoidan. Se vaatii mielestäni kohtuullisen yksityiskohtaisia vastauksia, joita varten sosiaalinen media ei ole suunniteltu. Blogin ei siis ole tarkoitus olla foorumi, jossa vaihdetaan kuulumisia tai peukutetaan kaveria, vaan täyttä sijoitusasiaa, niin kuivalta kuin se ehkä joskus voi tuntuakin.

Jos sen sijaan hieman hiipunut kysymysinto johtuu siitä, että usein viittaan edellisiin samaa aihetta sivuaviin vastauksiini, pieni selvennys lienee paikallaan. En suinkaan tee niin osoittaakseni, etteikö kysyjä olisi lukenut aiempia blogeja. Teen sen siksi, ettei minun tarvitsisi kirjoittaa samoja asioita toistamiseen. Yksinkertainen on tehokasta.

Jos siis jokin Phoebukseen liittyvä asia askarruttaa mieltänne, älkää epäröikö kysyä. Sitä varten olen täällä töissä.

2. Kysyisin mielipidettäsi parista spin offilla itsestään rönsyjä karsivasta yhtiöstä. Liiketoimintakin on molemmilla löyhästi ajateltuna terveydenhuoltoon ja hyvinvointiin liittyvää. Yhtiöitä yhdistää myös hyvä suhteellinen kannattavuus ja tuotteiden vahva markkina-asema.

Ensimmäinen yhtiö on Reckitt Benckiser. Yhtiö tuli uudelleen mieleeni, kun uutisoitiin toimitusjohtajan säästäneen kulukuurin osana sekä omista että yhtiön muun johdon business-luokan lennoista. Yhtiöstähän irtosi viime vuonna Indivioriksi nimetty lääketoimiala, ja jäljelle jäi kulutustavarapuoli. Voisiko yhtiö olla laadultaan Phoebusta kiinnostava?

Toinen on Baxter, jonka biolääketiedepuoli irtoaa yhtiöstä omaksi kokonaisuudekseen myöhemmin tänä vuonna. Jäljelle jää ehkä paremmin Phoebusin sijoitusfilosofiaan istuva Medical Products –liiketoiminta. Voisiko Baxter sopia laatunsa puolesta Phoebuksen salkkuun?

Sivuhuomautuksena spin offeihin on käsittääkseni historiallisesti liittynyt pieni anomalia, eli sekä emoyhtiön että irtaantuvan uuden yhtiön on monissa tutkimuksissa todettu tarjoavan keskimäärin pientä ylituottoa suhteessa markkinoihin jakaantumisen jälkeen. Tämä ei tietenkään ole tae tulevasta tai ole peruste sijoittaa näihin yhtiöihin.

Hyvä kysymys ja kiitos ideoista! En valitettavasti tunne kumpaakaan firmaa erityisen hyvin, joten en osaa ottaa niihin tarkemmin kantaa.

Päällisin puolin RB:n pääliiketoiminnot, erityisesti Strepsils -kurkkupastillit, Clerasil -finnihoidot ja Durex -kondomit ovat juuri sellaisia brändejä, jotka periaatteessa sopivat meille. Siis vakaita ja kannattavia. En kuitenkaan tunne firmaa riittävästi enkä jostain syystä koskaan oikein tunnu pääsevän jyvälle englantilaisten yhtiöiden yrityskulttuurista. Siksi pidän epätodennäköisenä, että sijoittaisin Reckitt Benckiseriin.

RB:stä irronnut Subutex -liiketoiminta (Indivior) ei kiinnosta minua lainkaan. Yhtiö on täysin riippuvainen yhdestä tuotteesta, jonka kilpailu on vahvistumassa merkittävästi.

Baxter on minulle hieman tutumpi, lähinnä Gambron kilpailijana dialyysituotteissa niiltä ajoilta, kun olin Tukholmassa analyytikkona. Sittemminhän Baxter osti Gambron ja uusi Baxter, eli nykyisen Baxterin Medical Products -liiketoiminta, on varmaan hyvä yhtiö, aivan kuten toteat. Uskon myös, että toinen uusi firma Baxalta, eli nykyisen Baxterin biolääkepuoli, tulee olemaan vahva. Onhan Baxter aina ollut verisairauksien lääkkeissä ja keinoverituotteissa globaalisti erittäin vahva.

Mutta, kuten olen ennenkin kertonut, lääkeyhtiöt ovat minulle aivan liian vaikeita analysoitavia, koska niiden tulevaisuus riippuu täysin uusista lääkkeistä (joita en osaa arvioida) ja vanhojen lääkkeiden hiipumisesta patenttien menetysten ja geneerisen kilpailun johdosta (jota en myöskään osaa arvioida). Jos haluaa sijoittaa lääkefirmoihin on siksi minusta fiksuinta ostaa hajautettu salkku. Se taas ei ole Phoebuksen tehtävä, vaan siihen esimerkiksi meillä on tarjota Global Top 25 Pharmaceuticals -rahasto.

– – –

Olet täysin oikeassa siinä, että spinoffit ovat usein mielenkiintoisia. Ne ovat viime vuosina nousseet ”muotiin” erityisesti USA:ssa, mutta onhan niitä ennenkin tehty. Phoebuksen historian aikana rahasto on saanut mm. Broadridgen ja CDK Globalin osakkeita (ADP:stä), Securitas Directin ja Niscayahin osakkeita (Securitaksesta), Medco Medicalin osakkeita (Merckilta) ja Suomisen osakkeita (Lassila & Tikanojalta). Lisäksi olen ostanut Orionista irronnutta Oriola-KD:tä ja Kemirasta irronnutta Tikkurilaa.

Melko usein spinoffit ovat kehittyneet hyvin. Tämä on sikäli luontevaa, että yrityksen johto saa usein aivan uutta intoa tullessaan oman yhtiönsä herraksi sen sijaan, että jatkuvasti pitäisi raportoida jollekin kaukaiselle konsernijohdolle ja ottaa siltä käskyjä. Lisäksi spinoffit ovat monesti olleet suuren konsernin vähemmän priorisoituja osia, joille ei ehkä ole annettu tilaa (ja rahaa) kasvaa, vaikka mahdollisuuksia olisi. Itsenäisinä yhtiöt nousevat siksi monesti aivan uuteen kukoistukseen.

Lisäksi spinoffeihin liittyy usein osakkeen ylimyyntiä. Emoyhtiön omistajat saavat spinoffeina hyvin pienen lisän salkkuunsa, jolla usein ei tunnu olevan juurikaan rahallista merkitystä. Kun vielä yhtiö on uusi ja tuntematon, helpoin ratkaisu on monesti vain myydä se pois. Tämä saattaa painaa spinoffien kurssia suhteettoman paljon irrotushetkellä, joka tietenkin antaa tilaa hyvälle kurssikehitykselle jatkossa.

Todettakoon, että olen yleensä itsekin syyllistynyt samaan. Esimerkiksi ADP:n kohdalla olen sijoittanut nimenomaan henkilöstönhallinnan ulkoistusliiketoimintaan, joten myin heti autokaupan tieto- ja markkinointijärjestelmäyhtiön CDK Globalin osakkeet kun saimme ne (ja ostin rahoilla lisää ADP:n osakkeita).

Tämä ei suinkaan tarkoita, että kaikki spinoffit olisivat hyviä sijoituksia. Aivan kuten sanot, pelkkä spinoff ei ole hyvä syy sijoittaa yhtiöön. Mutta uskon, että jos sijoitat tuhanteen spinoffiin, tuotto-odotuksesi saattaa ainakin lyhyehköllä aikavälillä (pari-kolme vuotta) hyvinkin olla hieman markkinatuottoa parempi. Todisteita minulla ei ole.


PhoebusBlogista

Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,

Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.

Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”

Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.

Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.

Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.

Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.

Ystävällisin terveisin,

Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja