Kysymyksiä ja vastauksia  keyboard_arrow_down

Ovatko ETF:t riskisijoituksia?

Kysymyksiä ja vastauksia   |     12.9.2011   

Luin Talouselämästä varoituksia ETF:ien riskeistä. Olen sijoittanut Seligson & Co:n pörssinoteerattuun OMX Helsinki 25 indeksiosuusrahastoon – onko siinä näitä riskejä?

Talouselämässä varoitetaan ennen muuta niin sanottujen ”synteettisten” eli johdannaisilla hoidettujen ETF:ien riskeistä. Nämä rahastot eivät omista niitä arvopapereita, joiden arvonkehitystä seurataan (siis esimerkiksi Eurooppa –rahasto ei omista eurooppalaisia osakkeita), vaan generoivat saman arvonkehityksen ns. synteettisesti eli johdannaisten avulla. Siten niiden riskiprofiiliin tulevat markkinariskin lisäksi mukaan johdannaissopimusten vakuutena (yleensä) käytetyt velkainstrumentit sekä johdannaissopimusten vastapuoliriskit.

OMX Helsinki 25 –indeksiosuusrahasto omistaa osakkeita suoraan ja sen tärkein riski on siten Suomen osakemarkkinaan liittyvä normaali markkinariski. Kyseinen artikkeli on kyllä silti aivan oikealla asialla ja jopa pidemmällekin voisi mennä. Monet sijoittajat eivät nimittäin välttämättä ole sisäistäneet myöskään niitä erityisriskejä, jotka sisältyvät ns. vivutettuihin ETF:iin; siis sellaisiin, jotka antavat esim. kaksi kertaa markkinatuoton tai markkinoiden päiväliikkeen vastaisen tuoton.

Näistä ja muistakin ETF:ien riskeistä kertoo tarkemmin paras tuntemani suomenkielinen selvitys pörssinoteerattujen rahastojen riskeistä eli Petteri Pietilän kandidaattitutkielma ”ETF-sijoitusten riskienhallinta”. Hyvän nopean yleiskatsauksen ETF-tyyppeihin ja niiden ominaisuuksiin saa Finanssivalvonnalta.

Jos haluaa tutustua ETF:ien rakenteisiin, riskeihin ja niistä sijoittajille informointiin perusteellisesti, on hyvä lähde uuden Eurooppalaisen arvopaperimarkkinavalvojen eli ESMA:n huolellisesti tehty keskustelunavaus ETF-markkinoiden sääntelystä.

Kannattaa muuten muistaa, että ETF:t eli pörssinoteeratut rahastot ovat käytännössä ihan vaan sijoitusrahastoja, joiden osuuksia voi ostaa ja myydä myös pörssin kautta. Ne eivät siis esimerkiksi riskiprofiililtaan mitenkään ratkaisevasti eroa muista sijoitusrahastoista.

Siten tässä käsitellyt riskipohdinnat eivät rajoitu pelkästään ETF:iin, vaan koskevat myös ”tavallisia” sijoitusrahastoja. Niistäkin löytyy mm. johdannaisilla hoidettuja indeksirahastoja. Finanssikriisin aikana nähtiin myös näihin liittyvien riskien paikoin toteutuvan.

Seligson & Co:n hallinnoimien rahastojen sijoituspolitiikka lähtee siitä, että rahastot omistavat arvopapereita suoraan. Tämä ei toki ole mikään ”ainoa oikea” tapa: kun kaikki sujuu markkinoilla myönteisesti, voi johdannaisten avulla saavuttaa jonkin verran tarkemman indeksiseurannan, mutta markkinoiden häiriötilanteissa suoraan omistamiseen liittyvä yksinkertainen selkeys on osoittautunut huomattavan tehokkaaksi.

Sitä paitsi arvopaperinsa oikeasti omistavien rahastojen riskiprofiili on helppo ymmärtää ja tälläkin seikalla on mielestäni monimutkaisilla finanssimarkkinoilla oma ei-aivan-vähäinen arvonsa.

Ari Kaaro