Phoebus  keyboard_arrow_down

Vko 08/19: Kansanosakkeet/tunnustus

Phoebus   |     22.2.2019   
  1. Minua on viime vuosien listautumisissa ahdistanut se, että tiettyjä valtion tai korporaatioiden listautumista on hehkutettu julkisuudessa massiivisesti median tuella ”kansanosakkeina”. Tässä avaudun lähinnä Talvivaaran, Altian ja Kojamon tiimoilta, joita on nimenomaan mainostettu kansanosakkeina. Ovatko Kojamon hallituksen ay-aktiivit parhaita kiinteistösijoittajia tai voiko Altia olla kokoluokassaan maailman paras viinanpolttaja? En edes kysy, koska tiedän vastauksesi. Miten saataisiin suomalaiset mieluummin sijoittamaan yhtiöihin, joilla on pysyviä kilpailuetuja?

Jotta osaisin vastata kysymykseesi, haluan pilkkoa sen kolmeen osaan: (i) pitääkö valtion tai muiden julkisten toimijoiden omistaa pörssiyhtiöitä; (ii) miksi niin moni sijoittaa suhteellisen huonoihin yhtiöihin: ja (iii) miten saisimme suomalaiset sijoittamaan enemmän maailman parhaisiin yhtiöihin?

Ensimmäinen kysymys on melko poliittisesti latautunut, eikä politiikka ole tämän blogin aihe. Mutta poliittisesta kannasta riippumatta lienee selvää, että kannattaa keskittyä siihen, missä on hyvä. Muu on resurssien tuhlausta.

Omasta mielestäni valtio ja kunnat ovat erittäin hyviä siinä, missä se on tärkeintä: akuutti sairaanhoito, poliisi, pelastuslaitos ja puolustusvoimat tulevat ensimmäisinä mieleen. Sen sijaan pörssiyhtiöiden omistamisessa valtion, kuntien ja ay-liikkeen näytöt ovat vuosikymmenten ajalta keskimääräistä huonompia.

Osasyy lienee, että omistus on aika kasvotonta. Monissa tutkimuksissa on todettu, että perheyritykset pärjäävät pitkällä aikavälillä keskimäärin muita yhtiöitä paremmin oletettavasti siksi, että perheellä omistajana on satojen vuosien perspektiivi. Ja verrattuna muihin kasvottomiin omistajiin, kuten eläkeyhtiöt tai sijoitusrahastot, valtion ja kuntien ongelma on, että päättäjät vaihtuvat jopa neljän vuoden välein. Se on yritystoiminnassa erittäin lyhyt aika.

Toinen osakysymyksesi, miksi niin moni sijoittaa huonoihinkin yhtiöihin, liittyy uskoakseni sijoittajapsykologiaan. Meillä jokaisella on aivoissa tiettyjä virityksiä, jotka eivät sovellu kovin hyvin osakesijoittamiseen. Akateemikot kutsuvat näitä toimintoja ”psykologisiksi vinoumiksi” (psychological biases). Hyvä yhteenveto niistä löytyy alan uranuurtajan, professori John Nofsingerin klassikkoteoksesta ”Psychology of Investing”.

Eräs näistä heikkouksistamme on ”tutun yhtiön vinouma”. Samainen professori Nofsinger osoitti tässä artikkelissa, että amerikkalaiset yksityissijoittajat sijoittivat neljä kertaa todennäköisemmin oman osavaltionsa sähkölaitokseen kuin jonkin muun osavaltion sähkölaitokseen, vaikka he eivät tienneet siitä yhtään enemmän. Suosimme siis yhtiöitä, joiden tuotteita käytämme.

Siten minusta on aivan luonnollista, että Nokia oli aiemmin Suomen eniten omistettu osake (kun sillä oli vielä kulutustuotteita eli puhelimia), jonka jälkeen sen paikan on perinyt Nordea. Yhtä luontevaa on, että esimerkiksi Altia herätti listautuessaan laajaa kiinnostusta. Mutta olet tietenkin aivan oikeassa – kiinnostus johtuu näissä tapauksissa psykologisista vinoumistamme, eikä niiden pitäisi antaa vaikuttaa sijoittamiseen. Maailmassa on useita parempia ja paremmin johdettuja viinayhtiöitä kuin Altia, vain yhtä mainitsemistasi esimerkeistä kommentoidakseni.

Kolmas kysymyksesi on helpoin: Se tapahtuu jo nyt, suomalaiset sijoittavat yhä fiksummin ja siten yhä enemmän hyviin yhtiöihin myös Suomen ulkopuolella. Tähän vaikuttaa kaksi isoa trendiä, kasvava rahastosäästäminen ja parempi koulutus.

Suomalaisten kotitalouksien sijoitusrahastojen omistukset ovat minun työurallani 30 vuoden aikana kasvaneet nollasta 20,8 miljardiin euroon. Lisäksi kotitalouksilla on sijoitussidonnaisten vakuutusten kautta 29,2 miljardia sijoituksia, eli yhteensä 50 miljardia euroa. Nämä rahasto- ja muut sijoitukset ovat ymmärtääkseni hyvin hajautettuja niin maantieteellisesti kuin toimialakohtaisesti. Kun vertaamme näitä sijoituksia siihen, että suomalaisten yksityissijoittajien salkuissa on perinteisesti ollut vain 1-3 eri yhtiön osakkeita, kehitys on erittäin positiivinen.

Kuinka fiksua on omistaa osakkeet kustannuksia kasvattavan vakuutuskuoren kautta on eri asia. Mutta sijoittajien ymmärrys kulujen merkityksestä kasvaa jatkuvasti. Kun toimme 21 vuotta sitten indeksirahastot Suomeen, tietoisuutta kuluista ei juuri ollut. Nyt on, ja tietoisuus kasvaa jatkuvasti. Myös rahoitusalan koulutus on parantunut roimasti.

En siis ole huolissani suomalaisten osakesäästämisestä. Se paranee jatkuvasti, olkoon sitten media sitä mieltä, että jokin osake on ”kansanosake” tai ei.

 

 

  1. Salkunhoitajalta: Phoebukselle tunnustusta (mutta älkää perustako sijoituspäätöstänne siihen). Toisaalta, miettikää piilokuluja.

Viime viikolla rahastoreittausyhtiö Morningstar julkisti vuoden 2019 ehdokkaat Suomen Morningstar Awards –voittajiksi. Tämä on hieman kuin rahastomaailman Oscar –ehdokkuus (paitsi ehkä, että voittajat eivät ole aivan yhtä edustavan näköisiä). Phoebus on tänä vuonna ehdolla vuoden 2019 ”Maailma Osake” –kategoriassa, yhdessä Nordean ja VonTobelin rahastojen kanssa. Myös molemmat Suomi-indeksirahastomme ovat ehdokkaina omassa sarjassaan.

On tietysti kiva saada tunnustusta, mutta en itse ole erityisen tyytyväinen Phoebuksen tuottoon viime kolmen vuoden ajalta – olemme nipin napin pysyneet indeksin kyydissä. Se, että kilpailijamme ovat ehkä pärjänneet vielä huonommin ei asiaa miksikään muuta. Eikä historiallinen kehitys kerro mitään tulevasta joten toivon, että kukaan ei innostu ostamaan Phoebusta ainakaan vain tämän nimityksen takia.

Mutta, kun katsomme nimityksiä hieman pidemmällä ajanjaksolla, tulos on aika mielenkiintoinen. Morningstar on jakanut tunnustuksia vuosikausia, joista vuosien 2012-2019 ehdokkaat ja vuoden 2011 voittajat löytyvät kaikki edelleen netistä. Innostuin ehdokkuutemme myötä tilastoimaan niitä.

Kaikkiaan Morningstar Suomi on näinä vuosina jakanut 186 ehdokkuutta 44 eri yhtiön rahastoille. Yhtiöistä eniten ehdokkuuksia ovat saaneet Nordea (20 kpl), Seligson & Co (18 kpl) ja Evli (10 kpl). Yhdeksän ehdokkuutta ovat saaneet Handelsbanken ja Von Tobel, kahdeksan ehdokkuutta LähiTapiola, SEB, Aktia, Danske ja Fidelity. Kuusi ehdokkuutta ovat saaneet suomalainen Fondita ja amerikkalainen Invesco.

Varsinainen mielenkiinto piilee minusta siinä, mikä on ehdokkuuksien määrä suhteessa rahastoyhtiön hoitamien rahastojen lukumäärään. Seligson & Co hoitaa 16 eri rahastoa, jotka ovat saaneet Morningstarilta 18 ehdokkuutta parhaiksi. Fondita hoitaa 8 eri rahastoa, jotka ovat saaneet 6 ehdokkuutta. Nordea hoitaa noin 130 rahastoa, jotka ovat saaneet 20 ehdokkuutta. OP lähes saman verran, jotka eivät ole saaneet kuin kolme ehdokkuutta.

Vaikka yksittäisten rahastojen Awards-ehdokkuudet ovat pitkälle sattuman kauppaa uskon, että aggregaattiluvuissa piilee pieni totuus. Jos hoitaa satoja rahastoja ei nimittäin pitäisi olla kovin vaikeaa saada enemmän Awards –ehdokkuuksia kuin yhtiö, joka hoitaa vain kahdeksan tai kuusitoista rahastoa. Siis vaikka ei tekisikään mitään erikoista, osaketuotoissa sattuma pitää kyllä siitä huolen.

Joten mitä me (ja ehkä Fondita) siis olemme tehneet eri tavoin?

En osaa muiden puolesta puhua, mutta yhteistä meille ja Fonditalle on, että ei ole välitys-, säilytys- tai valuutanvaihtotoimintaa. Ainakin meillä Seligsonilla se tarkoittaa, että pyrimme pitämään rahastojemme piilokulut mahdollisimman pieninä – tavoitteemme on, että asiakkaamme tienaisivat mahdollisimman paljon. Ymmärtääkseni myös LähiTapiola ja Handelsbanken toimivat samalla periaatteella, ja ovatkin tässä vertailussa pärjänneet paljon paremmin kuin heidän rahastojensa lukumäärän perusteella voisi olettaa.

Vaikka en ole mikään rahastoreittausten ystävä pidän siis niitä hyvinkin hyödyllisinä hieman pidemmän aikavälin seurannan kautta. Kun pikkufirma, jolla on vain 16 rahastoa saa yhdeksässä vuodessa lähes 10% Awards –ehdokkuuksista, näytön tarve jää mielestäni väkisin isommille rahastoyhtiöille – miksi ne eivät pärjää?

Mutta tällä en yritä tai halua väittää, että juuri Phobuksen ehdokkuudella olisi mitään merkitystä siihen, pitäisikö rahastoon sijoittaa vai ei. Jos Phoebuksesta on kiinnostunut, siihen kannattaa tutustua kaikessa rauhassa, tämän blogin ja nettisivujemme kautta. Rahasto on tarkoitettu pitkäjänteisille sijoittajille ja jos on pitkä aikajänne, tuskin voi myöskään olla kova kiire sijoittamaan. Joten tutustukaa rahastoon kaikessa rauhassa.

 


Vastaan seuraavan kerran kysymyksiinne perjantaina 8. maaliskuuta.


 

PhoebusBlogista

Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,

Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.

Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”

Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.

Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.

Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.

Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on konsultoivan varainhoidon palvelu, joka on maksullinen ja edellyttää erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.

Ystävällisin terveisin,

Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja