Onko rahastopalkinnoissa järkeä?

Sain eräältä toiselta yhtiöltä kirjeen, jossa kehuttiin Morningstarin palkinneen heidän rahastonsa Suomen parhaana. Morningstarin sivuilta huomasin, että Seligsonin rahastot saivat myös palkintoja, mutta ette ole niistä erikseen tiedottaneet… miksiköhän? Lisäksi en oikein ymmärrä millä perusteella näitä palkintoja annetaan, kun ne rahastot eivät näytä aina tuottaneen parhaiten ja miksi niitä on niin paljon?

Seligson & Co:n rahastoista Euro Corporate Bond ja Global Top 25 Brands tosiaan saivat Morningstar Fund Award 2012 Finland –palkinnot. Onnea rahastot aikanaan salkkuunsa valinneille sijoittajille!

Erilaiset palkinnot katsovat käytännössä aina taaksepäin, tulevaisuudesta ne kertovat vähemmän. Siksi emme usko, että palkinnoista kannattaa tehdä kovin suurta numeroa.

Julkiset tunnustukset saattavat joskus jopa ohjata sijoittajien tekemiä valintoja tavalla, mikä ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen. Palkintopokaalien säihkettä parempi tapa on aloittaa omien valintojen miettiminen esim. sijoittajan muistilistan avulla – tiukasti omista lähtökohdista.

Palkintojen antajilla (esim. Morningstar ja Lipper) on kullakin omat tapansa laskea ”parhaat”. On luonnollista, että yhtiöt pyrkivät tekemään jonkinlaisen kaavan, joka jonkin verran eroaa puhtaista tuottoluvuista, jotka jokainen näkee muutenkin.

Yleensä tarkastellaan tuottoja ja arvojen heilahteluun eli volatiliteettiin perustuvia riskilukuja eri aikaväleillä. Palkintojen jakajat julkaisevat kaavansa yleensä internet-sivuillaan ja niiden perusteella voi kukin miettiä, onko samaa mieltä siitä, että juuri näin seulotaan joukosta absoluuttisesti parhaat.

Miksi palkintoja sitten on niin paljon? Taitavana sanankäyttäjänä tunnettu kirjailija-finanssitoimittaja Karo Hämäläinen muistutti kolmisen vuotta sitten osuvasti, että rahastojen Oscareiksi joskus kutsutut ns. Lipper-palkinnot muistuttavat oikeita Oscareita ennen muuta ”siinä, että jokaiselle miessivuosamaskeeraajallekin piisaa oma kategoriansa.”

Syy tähän on taas todennäköisesti siinä, että näitä palkintoja eivät suinkaan myönnä voittoa tavoittelemattomat tutkimuslaitokset, vaan kaupalliset luokitteluyritykset, joiden omaan liiketoimintastrategiaan palkintojen jakelu sopii.

Palkintojen antajat saavat huomiota omille luokittelupalveluilleen sekä aivan konkreettisesti myyvät esimerkiksi palkintosertifikaatteja mainoskäyttöön sekä hinnaltaan jopa satoihin euroihin nousevia lasi- tai muovipystejä, joiden kyljessä on palkinnon tunnuslogo (kyllä, ihan oikeasti). Mitä useampi saa palkintoja, sitä paremmin käy kauppa ja sitä useampi alan toimija todennäköisesti suhtautuu myönteisellä perusvireellä luokittelijoiden muihinkin (maksullisiin) palveluihin ja suosittelee niitä ehkä jopa asiakkailleen.

Sijoittajan on hyvä muistaa, että palkintoja ja kunniakirjoja voi myöntää kuka tahansa millä perusteilla tahansa. Omista sijoituspäätöksistään ja niiden kautta itselle kertyvistä ”palkinnoista” vastaa jokainen kuitenkin itse.

Ari Kaaro