Phoebus  keyboard_arrow_down

Vko 33/16: UCITS

Phoebus   |     19.8.2016   

1. Salkunhoitajalta: Phoebuksen kaksi vuotta UCITS-rahastona

Kottaraiset alkavat kerääntyä sähkölangoille ja Phoebuksen blogi päivittyy, joten syksy lienee lähenemässä. Kesää näytttää ikkunasta katsottuna onneksi vielä riittävän.

Myin elokuun alussa 1100 kpl Costcon osaketta, eli noin kolmastoistaosan omistuksestamme. Kyseessä ei ollut kannanotto yhtiöön. Tikkurilan ja Nokian Renkaiden hyvä kurssikehitys vain nosti eräänä päivänä yli 5% salkussa painavien yhtiöiden yhteispainon yli UCITS-sääntöjen salliman 40% rahaston arvosta ja korjasin tilanteen painamalla Costcon osuuden hieman alle 5%.

Phoebus on nyt toiminut kaksi vuotta ”tavallisena sijoitusrahastona” (UCITS-sääntelyn mukaan), oltuaan sitä ennen erikoissijoitusrahasto. Kerroin tarkemmin muutoksesta blogissa viikolla 19/14. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun rahaston uusi status pakotti minut käymään kauppaa ja myynti edusti vain 0,4% rahaston arvosta. Voidaan siis todeta, että tavallisena sijoitusrahastona toimiminen ei ole ollut Phoebukselle erityisen hankalaa eikä se ole tullut osuudenomistajille turhan kaupankäynnin muodossa erityisen kalliiksi. Päätös vaihtaa statusta oli oikea.

Täytyy silti vielä todeta, että nykyinen salkku ei kaikilta osin ole aivan optimaalinen. Yhtiöistämme Nokian Renkaat, Oriola-KD, Tieto, Sandvik ja Costco ovat jo niin lähellä 5% salkusta, että en voi niitä lisätä ilman, että tingin jostain nyt yli 5% edustavasta sijoituksesta. Se jättää minulle melko vähän vaihtoehtoja kassan sijoittamiseksi ja on pääsyy siihen, että kassamme on viimeisen puolen vuoden aikana ollut hieman turhan iso.

Tästä syystä tulen syksyn mittaan todennäköisesti ostamaan muutaman uuden yhtiön osakkeita – kunhan ensin keksin mitä. Puolen vuoden pähkäily on johtanut yhteen uuteen ideaan (Deere & Co), joka toistaiseksi on vasta kuudenneksi pienin sijoituksemme. Kerron firmasta enemmän paremmalla ajalla ensi viikon blogissa.


PhoebusBlogista

Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,

Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.

Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”

Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.

Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.

Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.

Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.

Ystävällisin terveisin,

Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja