Phoebus  keyboard_arrow_down

Vko 10/10: Ekokem

Phoebus   |     1.3.2010   

 

  1. Huomasin, että julkaisitkin jo nämä yhtiöt ”1” ja ”2”, eli Ekokem? Aika aikaisin taisit lopulta tämän jo julkaista, vaihto kuitenkin varmasti Privanetissa hyvin vähäistä?

 

Yllätti ainakin minut valinta. Yhtiö taitaa kuitenkin olla jo vanhan Phoebus-yhtiön, L&T:n, aika suora kilpailija ja valtio on suurin omistaja, eikä taida edes luopua?

Toivottavasti kerrot ajatuksiasi nyt tästä piakkoin blogissa, kun julkistit jo yhtiön.

Suurkiitos tarkkaavaisuudestasi! Sijoitusta ei tietenkään ollut vielä tarkoitus julkaista, kuten mitättömän pienestä osakemäärästä huomaat, mutta se on näköjään nyt rahastoluotaimessamme julki ja mennään sen mukaan. Laitoin poikkeuksellisesti aiheesta lyhyen blogin jo tänään, jotta kaikilla osuudenomistajilla olisi samat tiedot rahastostaan.

Käsittelen yhtiötä tarkemmin ensi perjantain blogissa. Lyhyesti todettakoon, että vaikka se tunnetaan ongelmajäteyhtiönä, kyseessä on nykyisin jo enemmän voimalaitos, ja yhtiön luonne muuttuu vielä enemmän siihen suuntaan lähiaikoina. Liiketoiminta on vakaa, toimiva johto on hyvä ja arvostus on kohtalaisen järkevällä tasolla, joskin pitää olla tietoinen siitä, että tulos käsittääkseni laski melko paljon vuonna 2009.

.