Petri Rutanen
- Seligson & Co hallituksen jäsen
- s. 1960, KTM
Salkunhoitaja: Pharos
Puh: (09) 6817 8202
Gsm: 0500 - 403 896
Sähköposti: petri.rutanen@seligson.fi
"Olen työskennellyt sijoitusalalla vuodesta 1984 toimien esimerkiksi
meklarina ja salkunhoitajana vuoteen 1991 asti, jolloin perustimme mm.
Peter Seligsonin ja Anders Oldenburgin kanssa Alfred Bergin Suomen
toiminnot. Itse vastasin lähinnä varainhoidon ja rahastotoiminnan
käynnistämisestä ja johtamisesta. Toimin tuolloin myös Suomen
Sijoitusrahasto-yhdistyksen hallituksessa, jossa pyrimme kehittämään
sijoitusrahastotoiminnan yhteisiä pelisääntöjä. Vuonna 1997 olin
yrittäjänä perustamassa konsernia, johon kuuluivat Seligson & Co ja eQ
Online. Toimin eQ Online Oyj:n toimitusjohtajana vuoteen 2001, jonka
jälkeen siirryin Seligson & Co:n palvelukseen.
Yksityissijoittajana olen pitkäjänteinen, osta ja pidä –tyyppiä. En
juurikaan enää tee suoria arvopaperisijoituksia ja rahasto-sijoitukseni
ovat Seligson & Co:n kustannustehokkaissa rahastoissa.
Pharos varainhoitorahaston salkunhoitajana pyrin hyödyntämään yli 25
vuoden kokemustani sijoitusalalla. Olen kantapään kautta oppinut ainakin
kaksi asiaa: maltti on valttia ja yksinkertainen on tehokasta.
Uskon avoimeen
tiedonkulkuun, johon varainhoito luottamustehtävänä perustuu. Tähän
tarvitsen teidän apuanne sekä positiivisen että negatiivisen palautteen
muodossa. Kiitokset siitä jo etukäteen!"
Myös vapaa-aikanaan Petri
harrastaa "matalaa profiilia". Mäyräkoira Manun ja Harley Davidson Fat Boy
"Low:n" ulkoiluttaminen täydentävät salkunhoitajan päivää.
Takaisin |