Markowitzin lähtökohtana oli oletus, että kaikki sijoittajat ovat riskin karttajia. Riski määritellään odotettujen tuottojen standardipoikkeamana. Tätä riskiä tulee mitata koko sijoitussalkulle eikä yksittäisille sijoituskohteille. Yksittäiset sijoituskohteet ovat sijoittajan kannalta merkityksellisiä vain osana salkkua. Merkitykselliseksi riskin kannalta muodostuukin sijoituskohteiden kehitys toisiinsa nähden ? tilastollisesti puhutaan korrelaatiosta. Korrelatio vaihtelee täydellisen positiivisen korrelaation (lukuarvo +1) ja täydellisen negatiivisen korrelaation (lukuarvo -1) välillä.

Teoreettinen esimerkki kahdesta sijoituksesta, joiden korrelaatio on lähes -1.

Esimerkiksi kahden eri toimialan kehitys voi olla riippuvaista samasta tekijästä mutta käänteisesti: autoteollisuuden katteet laskevat kun teräksen hinta kysynnän vuoksi nousee, mutta teräksen tuottajalle tilanne on päinvastainen.

Sijoittajan kannalta olisi ihanteellista, jos maailmasta löytyisi sijoituskohteita, joiden korrelaatio olisi lähellä lukuarvoa -1. Tällöin yllä piirretyn kuvan kaltainen riskitön sijoitustoiminta olisi mahdollista. Valitettavasti oikeassa maailmassa tällaisia sijoituskohteita ei ole, mutta onneksi löytyy kohteita, joiden korrelaatio on selvästi alle yhden.

Lyhyesti voidaan todeta, että sijoitusten hajautus laskee riskiä, mutta aina hajautus ei toimi yhtä tehokkaasti. Usean sijoituksen tapauksessa sijoitusten korrelaatioiden laskeminen ja optimointi muodostuu em. esimerkkiä huomattavasti monimutkaisemmaksi harjoitukseksi. Tavoitteena on löytää sellainen sijoitusten kombinaatio, joka maksimoi tuoton tai minimoi riskin annetulla tuottotasolla. Näitä kombinaatioita Markowitz kutsui tehokkaiksi salkuiksi ja näistä salkuista muodostuvaa käyrää tehokkaaksi rintamaksi.

Teorian mukaan jokainen rationaalinen sijoittaja valitsee tältä rintamalta sellaisen kohdan, jossa hänen indifferenssi-käyränsä koskettaa tätä rintamaa. (Kansantaloustieteessä kuluttajan preferenssejä kuvataan indifferenssikäyrillä, jotka koostuvat pisteistä joiden hyöty on vakio, ts. jotka yksilön mielestä ovat yhtä hyviä. Mitä kauempana indifferenssikäyrä on origosta, sitä korkeampi on hyödyn taso.) Viimeistään tässä vaiheessa tavallisen sijoittajan halu teorian hyväksikäyttöön loppuu. Käytännön kannalta sijoittajan riskinsietokyvyn määrittäminen onkin varainhoitajan hankalimpia työtehtäviä.

Joistakin ongelmista huolimatta portfolioteorian kehittyminen on mahdollistanut riski/tuotto-suhteen käytännön hallinnan ja kumonnut suuren joukon "perimätietoon" perustuvia uskomuksia.

Riski on ainoa syy, jonka takia sijoittaja ei aina suosisi osakkeita pitkäaikaisissa sijoituksissaan. Kuitenkin pitkäjänteisen sijoitustoiminnan tuloksellisuuus riippuu siitä riskistä, minkä sijoittaja on valmis kantamaan. Tuoton ja sijoitustoiminnan päämärien saavuttamisen kannalta suurin riski onkin usein se, ettei osakesijoituksia ole riittävästi.

Hajauttaminen on varmin tapa suojata sijoituksiaan. Yleisen uskomuksen vastaisesti hajauttaminen ei laske odotettua tuottoa vaan ainoastaan tuoton heiluntaa. Hajautuksessa on kuitenkin eroja. Yhdistämällä sellaisia sijoituksia, joiden arvon kehitykseen vaikuttavat eri tekijät (ja joiden arvon kehitys ei kulje käsi kädessä), voidaan sekä kasvattaa salkun odotettua tuottoa että laskea sen riskiä. Markkinat toimivat niin, ettei sijoittaja saa korvausta (=tuottoa) sellaisista riskeistä, jotka voidaan hajauttaa pois.

Sijoitusriski voidaan mieltää tuoton vaihteluna odotetun tuoton ympärillä. Osakemarkkinoiden keskimääräinen tuotto on ollut noin 11-12 % ja standardipoikkeamalla mitattu riski on noin 20 %.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kahtena vuotena kolmesta osakemarkkinoiden tuotto heiluu noin -10 ja +30% välissä.

Jos sijoittajasta 68 %:n todennäköisyys ei riitä, lisätään haarukkaa: kahden standardipoikkeaman sisään (-30% - +50 %) osuu jo 95 % tapahtumista eli 19 vuotta 20:stä. Kolmen standardipoikkeaman sisään mahtuu 99,5 % kaikista tapahtumista eli 199 vuotena 200:sta osakemarkkinoiden vuotuinen tuotto on -50 % ja +70 % välissä. Mitä alhaisempi tuoton hajonta odotetun tuoton ympärillä on, sen alhaisempi on sijoitukseen liittyvä riski.
 

Rahamarkkinasijoitusten odotettu tuotto on n. 4 % ja sijoitusten standardipoikkeama (riski) noin 2,0%. Kun osake ja korkosijoituksia yhdistetään, voidaan riskiä "säätää" sijoittajan riskinsietokykyä vastaavaksi.

Riskiä käytännössä: osakeindeksin ja lyhyistä korkosijoituksista muodostetun indeksin arvonkehitys 6 vuoden kuluessa. Osakesijoittajan kurssiriski on toteutunut kohdassa a ja b, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sen varmemmin osakesijoittajan tuotot nousevat korkosijoittajaa paremmiksi.

Mitä tästä opimme ?

1. Osakkeissa on riskiä. Riski on kuitenkin aina hallittavissa (kunhan muistaa, ettei se ole mihinkään hävinnyt silloinkaan, kun osakemarkkinat ovat pitkään kehittyneet hyvin).

2. Hajautus kannattaa aina.