OIKEA AIKAJÄNNE

Aika tai sijoitushorisontti on sijoitussuunnitelman laadinnan kannalta erittäin oleellinen tekijä, mutta valitettavasti usein väärin ymmärretty.

Suunnitteluhorisontti loppuu vasta siihen hetkeen, kun kaikki varat on tarkoitus ottaa käyttöön.

Eläkesäästäjän sijoitushorisontti ei siten yleensä pääty eläkkeelle pääsyyn. Eläkesijoittajan salkun rakenteen pitäisi sen sijaan muuttua, koska jäljellä oleva sijoitusaika lyhenee (= riskinsietokyky laskee). Riski onneksi laskee ajan myötä, tarkemmin sanottuna ajan neliöjuuren funktiona.

Sen sijaan uuden asunnon ostajan sijoitushorisontti loppuu asunnnon hankintaan - sitten alkaa kiinteistönhoito. Järkevää olisi todennäköisesti aloittaa samalla seuraava sijoitusjakso, säästäminen uusiin tavoitteisiin.

Riskit toteutuvat aina, kyse on vain siitä, että milloin. Pahinta on joutua paniikkiin: sijoituskohteet realisoidaan, kun niiden arvo on laskenut. Paniikissa sijoittajan huolella tekemät sijoitussuunnitelmat usein unohtuvat, hän realisoi tappionsa ja leikkaa osuutensa tulevasta noususta. Siksi suunnitellusta sijoitushorisontista on syytä pitää kiinni.

Arvopaperimarkkinoiden kehitykseen kuuluvat nousun lisäksi toistuvat laskut. Niiltä ei kokeneinkaan salkunhoitaja pysty asiakkaitaan pelastamaan (paitsi laskemalla salkun riskiä ja sen pitkän aikavälin tuottoa). Kurinalainen pysyminen ennalta laaditussa sijoitussuunnitelmassa edistää suunniteltujen tavoitteiden saavuttamista.

Paras tapa hajauttaa sijoitusten hankinta-ajankohtaan liittyvää riskiä on luonnollisesti jakaa ostot useampaan hetkeen. Mitä pitempi sijoittajan sijoitushorisontti on, sen varmemmin hän onnistuu saavuttamaan tavoitteensa. Sama pätee osittain myös myyntivaiheessa.

 

Oikea aikajänne  Allokaation merkitys                                        

Ajoituksen merkitys   Kustannusten merkitys   Portfolioteoriaa

 

Takaisin

Lähetä tämä sivu kaverille linkkinä