Suojataanko USA-indeksirahaston sijoituksia dollarin liikkeiltä? Eli toisin sanoen: jos dollarin arvo joskus taas vahvistuu, hyötyykö ko. rahasto siitä täysimääräisesti?
Seligson & Co:n passiiviset rahastot eivät käytä niin kutsuttua valuuttasuojausta.
Joissain aktiivisissa rahastoissamme salkunhoitajalla voi olla valuuttanäkemys, jonka pohjalta hän saattaa sijoittaa valuuttamarkkinoille. Käytännössä näin on tehnyt lähinnä vain Phoenix -rahasto.
Valuuttariski liittyy kaikkiin sijoituksiin, jotka eivät ole euromääräisiä. Toisaalta on hyvä huomata, että valuuttariski voi toimia toisinkin päin eli valuuttojen arvonmuutokset saattavat näkyä sijoittajalle myös positiivisina.
Turvallisuudentunnetta antavasta nimestä huolimatta valuuttasuojauskin on arvopaperikauppaa, jossa sekä ostaja että myyjä pyrkivät tekemään voittoa. Se voi siis sekä onnistua että epäonnistua. Kustannuksia syntyy kuitenkin aina.
Sijoittaminen eri valuutoissa noteerattuihin arvopapereihin on yksi hajautuksen ulottuvuus. Pitkäjänteisen sijoittajan kannalta on mielestämme järkevintä, että valuuttahajautus tulee ”ilmaiseksi” eri valuutoissa noteerattujen arvopapereiden kautta ilman että niihin kiinnitetään tarkkuudeltaan vähintäänkin epävarmojen tilannearvioiden mukaan vaihtelevia valuuttajohdannaisia.
Ari Kaaro
Silthän se siis kuulostaisi :)
Kiitoksia. Tämän vähemmänkin finanssialaa opiskellut ymmärtää. Kiitoksia.