LISÄTIETOJA
Rahastomerkintä lapselle? Tarkempia ohjeita
täältä.
Merkintöjen vahvistamisen aikataulu normaalitilanteissa
löytyy täältä.
Merkintäohjeet sisältävät myös muita lisäohjeita rahasto-merkintöjen tekemiseen.
Merkinnässä voi käyttää myös perinteistä tilisiirtoa, jonka voi tulostaa pdf-muodossa tästä.
Lomakkeesta löytyvät myös rahastojen tilinumerot.
Asiakassopimuksen ehdot
Asiakassopimuksen ehdot pdf-muodossa.
Esitteet ja katsaukset
Suosittelemme huolellista tutustumista ennen rahasto-merkintää.
MITEN ASIAKKAAKSI?
Tervetuloa Seligson & Co Rahastoyhtiön asiakkaaksi eli yhdeksi hallinnoimiemme sijoitusrahastojen omistajista!
Asiakkuuden voi aloittaa neljällä eri tavalla:
1. Tapiolan, S-Pankin ja Nordean pankkitunnuksilla.
Pankkitunnisteita käytettäessä ei tehdä erillistä paperisopimusta, vaan sähköisen allekirjoituksen jälkeen asiakas saa välittömästi käyttöönsä asiakasnumeron, Oma salkku –palvelun tunnukset ja henkilökohtaisen merkintäviitteen.
2. Täyttämällä asiakassopimuksen verkossa.
3. Tekemällä ensimmäisen rahastomerkinnän.
Rahastomerkintä tarkoittaa rahasto-osuuksien ostamista.
Merkinnän voi tehdä maksamalla haluamansa summan valitun rahaston pankkitilille. Kätevimmin maksu hoituu suoraan omasta pankkiohjelmasta.
Kirjoittakaa lisäksi henkilötiedot pankkisiirron viestikenttään. Vastaavat tiedot voi halutessaan ilmoittaa myös merkintäilmoituksella.
Kun vahvistamme ensimmäisen rahastomerkinnän
lähetämme postissa samalla
-
asiakassopimuksen
-
merkintävahvistuksen
-
Oma salkku -palvelun käyttäjätunnuksen
-
merkintäviitteen
Toivomme, että asiakaskohtaista merkintäviitettä käytetään aina jatkossa merkintämaksujen pankkisiirroissa.
4. Pyytämällä asiakassopimuksen
postitse
etukäteen.
Asiakassopimuksen voi myös tilata etukäteen täyttämällä henkilö- tai
organisaatiotiedot oheisesta linkistä avautuvaan
lomakkeeseen ja lähettämällä sen.