|
SELIGSON & CO
Seligson & Co on suomalainen varainhoitoyritys, joka tuottaa
nykyaikaisia, kustannustehokkaita sijoituspalveluja ennen kaikkea
pitkäjänteisille sijoittajille. Palvelemme sekä instituutioita että
yksityishenkilöitä pääosin Suomessa ja Ruotsissa.
Pyrimme tuottamaan sijoituspalveluja, joiden lähtökohtana on
aidosti asiakkaan etu: palveluja, jotka ovat helpompia ymmärtää
ja joiden avulla asiakkaan saama pitkän aikavälin tuotto on
mahdollisimman hyvä.
Pyrimme aina minimoimaan sijoitusten tuottoa rasittavia kustannuksia.
Keskitymme varainhoitoon - joko sijoitusrahastoissa tai erillisillä
sopimuksilla - ja olemme siksi täysin riippumattomia esimerkiksi
arvopaperivälittäjistä.
ARVOT
Toimintamme kulmakiviä
ovat:
VASTUUNTUNTO
Lähdemme siitä, että varainhoito - niin sijoitusrahastoissa kuin
yksilöllisessä varainhoidossa - on ennen kaikkea luottamustehtävä.
Olemme ylpeitä asiakkaidemme luottamuksesta.
AVOIMUUS
Toimimme ja kommunikoimme avoimesti ja rehellisesti, niin asiakkaidemme
kanssa kuin julkisuudessa. Emme peri piilotettuja palkkioita, emme väitä
osaavamme kaikkea, emme kaunistele rahastojen kehitystä emmekä syytä
muita omista epäonnistumisistamme.
NÖYRYYS
Vaikka meillä on pitkä kokemus arvopaperimarkkinoista, sekä hyvistä että
huonoista markkinaolosuhteista, niin emme yritä olla enempää kuin
olemme. Meillä ei ole kristallipalloa, joka kertoisi markkinoiden
kehityksestä. Keskitymme asioihin, joihin voimme oikeasti vaikuttaa.
KUSTANNUSTEHOKKUUS
Pyrimme olemaan markkinoiden kustannustehokkain sijoituspalveluyhtiö ja
siirtämään hyödyn siitä myös asiakkaillemme.
PITKÄJÄNTEISYYS
Uskomme, että kärsivällisyys on hyve niin sijoittamisessa kuin
liiketoiminnassa. Tuotteidemme kustannustehokkuus on ylivertainen
pitkäjänteisessä sijoittamisessa. Emmekä hae oikotietä onneen myöskään
omassa liiketoiminnassamme.
PALVELUHALUKKUUS
Varainhoito on myös palvelua. Tiedämme palvelevamme erittäin
valveutuneita asiakkaita - ja kaikki asiakkaamme ovat meille yhtä
tärkeitä. Toivomme myös runsasta palautetta.
Takaisin
Lähetä tämä
sivu kaverille linkkinä
|