|
VARAINHOITORAHASTO PHAROS - kohderahastot |
|
Toisin kuin monet muut rahastoihin sijoittavat rahastot, Pharos sijoittaa varansa myös muihin kuin Seligson & Co Rahastoyhtiön omiin tai sen yhteistyökumppaneiden rahastoihin. Rahasto voi myös säästää kuluissa sijoittamalla suoraan markkinoille, joka esim. korkosijoituksissa on suursijoittajalle joskus tehokkaampaa. Pyrimme aina valitsemaan parhaan
rahaston kunkin kohdemarkkinan tai sijoitustyylin edustajista. Kaikki rahaston perimät palkkiot ja
kaupankäyntikustannukset pitää olla selvästi määritelty ja raportoitu.
Vältämme ylenmääräisen kalliita tuotteita – maksetuille palkkioille saa
harvoin vastinetta. Koska aktiivinen kaupankäynti on kallista, sen pitää
olla hyvin perusteltua. Toisaalta on syytä muistaa, että eri markkinoiden
ja sijoitustyylien palkkiot eivät välttämättä ole keskenään
vertailukelpoisia. Kiinnitämme huomiota myös
kohderahastoa hallinnoivan yhtiön avoimuuteen, maineeseen ja
yrityskulttuuriin. Yhtiön on toiminnassaan ensin ajateltava asiakkaan
etua. Esimerkiksi selkeät epäilyt väärinkäytöksistä ja muotituotteiden ja
tähtirahastojen aggressiivinen ”puffaaminen” ovat mielestämme merkkejä
yrityskulttuurista, jonka lähtökohtana ei välttämättä ole sijoittajan etu. Aktiivisissa rahastoissa myös
salkunhoitajilla on tärkeä rooli. Kiinnitämme huomiota siihen miten kauan
salkunhoitaja(t) on ollut yhtiössä ja/tai miten hyvin hän on noudattanut
sijoittajille viestimäänsä sijoitustyyliä. Omistaako hän itse rahastonsa
osuuksia? Palkitaanko häntä salkun koon vaiko salkun tuoton mukaan? |